torstai 22. kesäkuuta 2017

Tartunta (2011)

Kansainvälinen matkustaja nappaa lentokenttäbaarin kulhosta pari pähkinää ja antaa luottokorttinsa tarjoilijalle. Työpalaveri alkaa kättelyllä. Mies yskii täydessä bussissa... Nopea kontakti, ohikiitävä hetki ja tappava virus on siirtynyt eteenpäin.
Kun Beth Emhoff palaa kotiinsa työmatkalta Hongkongista, luulee  hän ensin kärsivänsä pahasta aikaerorasituksesta. Kaksi päivää myöhemmin ensiapulääkärit kertovat hänen järkyttyneelle aviomiehelleen Bethin kuolleen, eikä lääkärit tiedä syytä.
Pian myös monelle muulle tulee samoja oireita; yskä ja kuume, lopulta aivoverenvuoto ja kuolema.
Minneapolis, Chicago, Lontoo, Pariisi, Tokio, Hongkong. Sairastapauksia on ensin yksi, sitten neljä, kuusitoista, sata, tuhansia, kun tartunta leviää yli rajojen jokapäiväisten ihmiskontaktien välityksellä. Maailmanlaajuinen pandemia on täällä. Kuolemantapausten lisääntyessä räjähdysmäisesti ja ihmisten kamppaillessa suojellakseen itseään ja rakkaitaan pikkuhiljaa romahtavassa yhteiskunnassa, yksittäinen bloggaaja synnyttää paranoia- ja pelkoepidemian, joka on yhtä tarttuva kuin itse virus, väittäessään ettei yleisölle kerrota siitä mitä todella tapahtuu...

Pääosissa Gwyneth Paltrow, Matt Damon, Jude Law, Laurence Fishburne, Kate Winslet, Marion Cotillard.

Draama, trilleri, sci-fi.

 ***************************************************************************
Tunnettuja näyttelijöitä vilisevä elokuva laittoi taas miettimään syntyjä syviä.
Ihmisten lukumäärä maapallolla kasvaa koko ajan, mennään ja tullaan huolettomasti maasta toiseen, niin mikäs siinä on virusten levitessä. Ja aivan varmasti tälläinen pandemia taas puhkeaa, joka vähentää ihmisten lukumäärää. Luonto on aina korjannut heikot pois.
Espanjantauti, Sars, H1N1, Ebola... Mikä on seuraava?
Mutta itse elokuvaan... Se olisi toiminut varmasti paremmin, jos se olisi ollut tiiviimpi paketti. Nyt se tuntui turhan pitkäksi venytetyltä ja draaman kaari hieman lässähti.
Siitä plussaa, että elokuva pysyi koko ajan ns. maan pinnalla, eikä lähtenyt liitelemään liian sci-fiksi kohti avaruuksia.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Side silmille

 JOSH MALERMAN: LINTUHÄKKI On kulunut viisi vuotta siitä kun maailma ajautui kaaokseen ja selviytyjät naulasivat ikkunansa umpeen. Tänään Ma...