keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Säpinää Emmerdalessa

Onhan ollut nyt hengästyttäviä jaksoja Emmerdale-sarjassa.
Olen etukäteen kuullut, että siinä tulee olemaan kolari, jossa kuolee ainakin yksi, ehkä useampikin. Ja vieläpä suosikkinäyttelijä.
Olen mielessäni moneen kertaan toivonut, että kunhan se ei olisi Aaron.
No eilen Aaronin ajaessa autoa ja riidellessä Robertin kanssa (Lachlan oli sidottuna peräkontissa), Robert huusi yhtäkkiä "Varo!". Jakso loppui siihen.
Ajattelin heti, että niinpä tietysti, nyt Aaron kuoli 😞
Tämän päivän jakso ei kuitenkaan tuonut asiaan lisävalaistusta vaan hämmensi soppaa entisestään.
Nyt uhri taitaakin olla James Barton... tai hirviö-ex-vaimonsa Emma.
Emma ja James Barton on oma lukunsa.
Mustasukkaisuus voi todellakin saada ihmisen sekoamaan. Onhan Emmalla synkkää historiaakin kun on yrittänyt tukehduttaa poikansa Rossin, tämän ollessa vielä vauva, ja nyt yrittää kovasti nujertaa ex-miestänsä ja samalla tulevaa miestänsä Jamesia. Välillä tuli mieleen kuin Emma olisi naispuolinen Hannibal Lecter... Ei puuttunut kuin chianti ja kateenkorva 😲
Jokohan huominen päästää hullut jännityksestä?

Aaron Dingle ja Robert Sugden

James ja Emma Barton

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Side silmille

 JOSH MALERMAN: LINTUHÄKKI On kulunut viisi vuotta siitä kun maailma ajautui kaaokseen ja selviytyjät naulasivat ikkunansa umpeen. Tänään Ma...