sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Hakalan Erkin tarinaa

ANTTI TUURI: LAKEUDEN KUTSU

Mestarillisen Pohjanmaa-sarjan huima päätösromaani. Verottajaa Floridaan paennut Erkki Hakala palaa isiensä maille, Euro-Suomeen.

Romaanin tapahtumat keskittyvät yhteen kesäiseen päivään, joka on 19. heinäkuuta 1996.
Tuona päivänä Erkki Hakala ostaa metallialan tehtaan, tapaa sukulaisensa, kuljettaa suvun miehiä nopealla amerikanraudalla ympäri maakuntaa ja eurokäytäntöisiä ravintoloita, käy pankissa pariinkin kertaan, jälkimmäisen kerran aamuyön hämärissä, ja ottaa pahasti yhteen tehtaan entisten omistajien kanssa.
Paljon on Suomessa muuttunut. Erkki Hakala tutustuu läheltä maakunnan käsitykseen Euroopan unionista. Yhä selvemmältä hänestä alkaa myös näyttää, että viime vuosien talousrikollisten rinnalla Floridan kävijöiden synnit olivat pieniä, anteeksi annettavia.
Erkin aviovaimo Kaisu lähti vihoissa Floridasta lasta Pohjanmaalle synnyttämään. Nyt Kaisulla on toinenkin lapsi, poika, lapualaisen tekemä. Myös Kaisun kanssa on välit selvitettävä.

Lakeuden kutsu päättää Hakalan suvun vaiheista kertovan Pohjanmaa-sarjan. Aikaisemmat romaanit Uusi Jerusalem, Maan avaruus, Talvisota, Pohjanmaa ja Ameriikan raitti ilmestyivät uusina laitoksina. Kaikki sarjan teokset ovat luettavissa myös täysin itsenäisinä teoksina.

363 sivua.
***********************************************************************************
Hakalan Erkin tarina on tullut mulle tutuksi elokuvista, nyt luin ekan kerran kirjana tätä tarinaa. Tuurin tyyli poikkeaa melko lailla muiden kirjoista siinä, ettei varsinaisia vuorosanoja ole ollenkaan vaan kaikki kerrotaan yhdestä suusta menneessä aikamuodossa. Aika hauska tyyli.
Vaikka Erkki Hakalaa on näytellyt moni (Taneli Mäkelä, Kari Sorvali, Kari Väänänen), tämän kirjan Erkki henkilöityi mielessäni Väänäseksi.
Hieman jäin kaipaamaan murretta. Ymmärrän sen, että näissä pitää käyttää yleiskieltä/kirjakieltä, mutta olisiko se kirjaa pilannut, jos sinne olisi edes hieman lisätty murresanoja?

Täyttäisi lukuhaasteesta kuusi kohtaa, mutta valitsin nyt vain kohdat: 5, 7 ja 33.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Side silmille

 JOSH MALERMAN: LINTUHÄKKI On kulunut viisi vuotta siitä kun maailma ajautui kaaokseen ja selviytyjät naulasivat ikkunansa umpeen. Tänään Ma...