torstai 4. lokakuuta 2018

Big Eyes (2014)

Tim Burtonin uutuuselokuva on tosipohjainen draama taidemaalari Margaret Keanesta, jonka työt nousivat 1950 ja -60-luvuilla maailmanmaineeseen. Parrasvaloissa paistattelee kuitenkin hänen aviomiehensä, jonka nimissä teokset myydään. Satumainen menestys kääntyy pian oikeustaisteluksi.

Pääosissa Amy Adams ja Christoph Waltz

Draama
************************************************************************************
Enpä oo piiitkään aikaan katsonut elokuvia, kun olen vain keskittynyt TWD:n dvd:itä kahlaamaan läpi.
Tuli lainattua leffa, jossa ei todellakaan ole suosikkinäyttelijöitäni, päinvastoin, en pidä kummastakaan, mutta Tim Burtonin nimi alkoi kiinnostaa.
Tämä oli kyllä Burtonin elokuvaksi melkoinen pettymys. Varmasti osittain siksi, että Burtonin vakiokalustoon kuuluva Johnny Depp ei ollut mukana.
Taulut isosilmäisistä lapsista oli kertakaikkisen upeita! Osaisipa itsekin maalata tuollaisia.
Elokuva oli tiivistetty todella hyvin, eikä siihen oltu tungettu mitään ylimääräisiä läpinöitä eikä itsestäänselvyyksiä.
Siltikään en elokuvasta liiemmin tykännyt. 
Hyvä, että Margaret sai lopulta sen ansion mikä hänelle kuuluu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Side silmille

 JOSH MALERMAN: LINTUHÄKKI On kulunut viisi vuotta siitä kun maailma ajautui kaaokseen ja selviytyjät naulasivat ikkunansa umpeen. Tänään Ma...