torstai 19. marraskuuta 2020

Minisankarit 2 - Matkalla maailman ääriin (2018)

 Minisankarit seikkailevat jälleen! Kesken muurahaisten kiivaan takaa-ajon pieni leppäkerttu Junior putoaa vahingossa Karibialle toimitettavaan pahvilaatikkoon. Juniorin isä päättää lentää valtameren toiselle puolelle pelastamaan poikansa. Trooppinen paratiisisaari on täynnä toinen toistaan hauskempia lajitovereita, joiden kotipaikkaa uhkaa kuitenkin yllättävä vaara. Yhdessä ystävykset päättävät yhdistää voimansa ja koota pelastuspartion. Ehtivätkö he ajoissa?

Seikkailu/animaatio.

***********************************************************************************
Välillä jotain ihan muuta.
Ruohonjuuritason hahmojen toinen elokuva ei ollut yhtä hyvä kuin eka. 
Jos kerta aletaan ottaa kantaa eläinten elinympäristöjen tuhoamisesta, niin pidetäänpä faktat sitten muutenkin hanskassa.
Ei itikat talvella lentele samoin kuin keskikesällä. Ei edes Ranskassa. Yms.
En myöskään pitänyt siitä, että elokuvassa oli ihmisiä näinkin selvissä rooleissa. 
Elokuvan hahmoista paras oli valtava (varmaan se riisinjyvänkokoinen riikinkukko hämähäkki) hämis, jonka seittiin oli pudonnut yksi jos toinen saalis.
Jos näitä tehdään kolmas leffa, kannattaako sitä edes katsoa...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Side silmille

 JOSH MALERMAN: LINTUHÄKKI On kulunut viisi vuotta siitä kun maailma ajautui kaaokseen ja selviytyjät naulasivat ikkunansa umpeen. Tänään Ma...