sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Hercule Poirot ja minä

David Suchet: Hercule Poirot ja minä

Kirjan takakannen teksti:

Harva näyttelijä on herättänyt kirjallisen hahmon eloon niin sisäistyneesti kuin David Suchet Hercule Poirot'n. Niiden 24 vuoden aikana, kun Suchet filmasi Agatha Christien rikostarinoita, hänestä tuli älykkään herrasmiesetsivän ruumiillistuma. Kirjassaan David Suchet jakaa muistojaan tämän legendaarisen televisiosarjan vaiheista ja kertoo, mitä Poirot'n hahmo on vuosien mittaan hänelle merkinnyt.
Poirot-elokuvien sarja alkoi televisiossa tammikuussa 1989, ja sen viimeiset osat kuvattiin kesällä 2013. Siihen mennessä Suchet oli näytellyt Poirot'n roolin jokaisessa tarinassa, jonka Christie on hahmosta kirjoittanut. Suchet kertoo, miten sai roolin Agatha Christien tyttären suosiollisella avustuksella ja miten hän päätti antaa maailmalle autenttisimman Poirot'n, mitä ikinä oli filmattu.
Teos vie mielenkiintoiselle matkalle maailman pisimpään jatkuneen televisiosarjan kulissien taakse. Se vilisee anekdootteja niin tapahtumista ja kuvauspaikoista kuin sarjassa vuosien varrella vierailleista tähtinäyttelijöistäkin.

David Suchet on englantilainen näyttelijä, joka on yli nelikymmenvuotisen uransa aikana näytellyt lukemattomia teatterirooleja mm. The Royal Shakespeare Companyn riveissä sekä monissa elokuvissa. Parhaiten hänet kuitenkin tunnetaan maailmalla hänen roolistaan Hercule Poirot'na.

367 sivua.

*************************************************************************

Aivan kuin ulkopuolinen voima olisi saanut mut ottamaan tämän kirjaston hyllystä lainaan.
Ihmettelin autossa ja vielä kotonakin miksi tämän kirjan ylipäätään lainasin. En ole koskaan ollut mikään Christie enkä Poirot-fani. Kuitenkin aloin lukea kirjaa heti samana iltana kuin sen lainasin.
Kirja koukutti heti. Mystistä.
Erittäin mielenkiintisesti kirjoitettu, jopa tälläisen ei-fanin mielessä. Toki olen jokusen jakson (elokuvan) katsonut, mutta puolihuolimattomasti.
Jos kaikki näyttelijät paneutuisivat rooleihinsa edes osittain samalla intohimolla kuin Suchet sukelsi Poirot'n nahkoihin, tv:n anti olisi jotain ihan muuta kuin mitä se on.
Suchet'lla oli monta vaaranpaikkaa sortua itsensä kehumiseen, mutta sen hän osasi välttää. Ja jos hän jonkun mielestä niin tekee, niin onhan se tässä tapauksessa ihan oikeutettua.

Hieno kirja!

2 kommenttia:

  1. No tämähän pitää lainata! Suchet on saattanut häpeään kaikki muut Poirotin näyttelijät :) Joskus tuli dokumentti, kun se pantiin matkustaan jollain "idän pikajunalla" jossa oli joku elokuva kuvattukin, puhuttiin niistä elokuvista ja kaikki muut matkustajat päivitteli että no Poirottihan se siinä.

    VastaaPoista
  2. Mä oon kans katsonu sen dokumentin. Siitä mainittiin tuossa kirjassakin. Siinä junassa on kuvattu Idän pikajunan arvoitus, jonka olen myös katsonut. Nyt olen lainannut Poirot-dvd:n, jossa on 5 eri tarinaa :) Musta taitaa vielä tulla Poirot-fani :D
    Poirot tunnetaan todellakin ympäri maailman ja nimenomaan tämä Suchet'n Poirot.

    VastaaPoista

Side silmille

 JOSH MALERMAN: LINTUHÄKKI On kulunut viisi vuotta siitä kun maailma ajautui kaaokseen ja selviytyjät naulasivat ikkunansa umpeen. Tänään Ma...