maanantai 10. heinäkuuta 2017

Karanteeni (2008)

Televisioreportteri ja hänen kameramiehensä lähtevät kuvaamaan palomiesten arkea ja joutuvat hälytyksen myötä karanteeniin verenhimoisten zombieiden keskelle.

Pääosissa Jennifer Carpenter, Jay Hernandez, Columbus Short

Kauhu

***************************************************************************

Mun kiinnostus herää heti, jos elokuvan esittelyssä mainitaan zombiet. Ja melkein yhtä monta kertaa kuin kiinnostus herää, elokuvan aikana alkaa pettymys nousta pintaan. Niin tälläkin kertaa.
Alku oli tylsääkin tylsempi, olin jo luovuttaa ensimmäisen vartin jälkeen, kun tallennuksia on digiboxi täynnä. Yritin toisena päivänä kuitenkin uudelleen ja sain kahlattua sen läpi. Jee.
Todella harvassa elokuvassa toimii käsivarakuvaus.
Tälläisessä elokuvassa, kun tekisi mieli nähdäkin jotain ja kuva heiluu lakkaamatta puolelta toiselle, se alkaa vain nostaa kiukkua. Hitsit, että teki monta kertaa mieli syöksyä ruudun läpi pitämään kameraa vakaana, että näkisi, mitä siellä tapahtuu!
Suurin osa kauhusta jäi siis saavuttamatta. Jos joku Blair Witch Project toimi tällä tavalla aikanaan, ei se tarkoita, että kaikki kauhu toimisi. (Ja sitä paitsi BWPkään ei oikeastaan ollut minkäänlainen).
Elokuvan ainoa plussa menee tälle naisnäyttelijälle, joka elokuvan kannessa kohtaa loppunsa. Hän oli todella uskottava panikoidessaan pimeässä hirviöiden keskellä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Side silmille

 JOSH MALERMAN: LINTUHÄKKI On kulunut viisi vuotta siitä kun maailma ajautui kaaokseen ja selviytyjät naulasivat ikkunansa umpeen. Tänään Ma...