lauantai 9. heinäkuuta 2016

Larry Crowne - Uusi mahdollisuus (2011)

Larry Crowne jää työttämäksi ja lähtee opiskelemaan.
Larry joutuu luopumaan autostaan ja ostaa naapuriltaan skootterin kulkuneuvokseen. Pian hän huomaa kuuluvansa nuorten skootterikuskien porukkaan, johon kuuluu myös iloinen Talia.
Hän ilmoittautuu kurssille, jossa opettajana on elämäänsä, parisuhteeseensa ja työhönsä kyllästynyt Mercedes Tainot.
Larry ihastuu Mercedekseen ja myös Mercedes alkaa huomata Larryn "sillä silmällä" vaikka onkin naimisissa.
Mercedes on tulossa miehensä Deanin kanssa autolla kotiin ja heille tulee matkalla riita. Mercedes haluaa pois autosta ja jää kävelemään kadulle. Larry kurvaa skootterillaan sattumalta paikalle ja antaa Mercedekselle kyydin kotiin.
Matkalla he huomaavat Deanin jääneen poliisien kynsiin rattijuoppoudesta ja sekös saa Mercedeksen riemun valtaan, jopa niin, että hän suutelee Larrya kotiovellaan, koska "aviomies on pois 4-5 vuotta".
Seuraavalla tapaamiskerralla Mercedes on tyly, eikä halua tulla Larryn ja Talian väliin. Mercedes luulee Larryn ja Talian seurustelevan, mutta Talia korjaa asian, että "Larryhan on syntynyt jotain 50-luvulla. Hei haloo!".
Mercedes antaa lopulta tunteidensa ja Larryn skootterillaan viedä :)

Pääosissa Tom Hanks ja Julia Roberts.

************************

Tämä oli mukava pläjäys kaiken sci-fin ja jännärielokuvien lomaan. Tämä on Hanksin itsensä ohjaama elokuva. Mukana on myös hänen vaimonsa Rita Wilson, mutta multa meni ihan ohi, minkälaisessa roolissa hän on.
Roberts tuntuu jämähtäneen noihin samoihin rooleihin, että ihan hyvin Mercedeksen roolissa olisi voinut olla joku muukin. Mutta ei huono.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Side silmille

 JOSH MALERMAN: LINTUHÄKKI On kulunut viisi vuotta siitä kun maailma ajautui kaaokseen ja selviytyjät naulasivat ikkunansa umpeen. Tänään Ma...