perjantai 2. elokuuta 2019

Bändijuttuja

MICK ST. MICHAEL: QUEEN - IN THEIR OWN WORDS

************************************************************************************
Sain tämän kirjan siskoltani "lahjaksi" jo keväällä. Kirja on englanninkielinen. Olen tätä lueskellut silloin tällöin ja nyt sain luettua sen loppuun. Kirjassa on Queen-yhtyeen jäsenten kommentteja bändin alkuajoista aina Freddie Mercuryn kuolemaan ja hänen muistoksi järjestettyyn konserttiin asti.
Itse "löysin" Queenin vain muutamaa kuukautta, olisiko ollut puoli vuotta ennen Freddien kuolemaa. Eka biisi, jonka kuulin oli legendaarinen The Show Must Go On ja ihastuin laulajan ääneen saman tien. Aloin haalia kasetteja (silloin kuunneltiin musiikkia vielä c-kaseteilta!) kavereilta ja kopiosessiot oli melkoiset 😁
Kuuntelen edelleen erittäin mielelläni Queenia ja sen vain sanon ettei ole toista Freddie Mercuryn veroista laulajaa tullut vastaan eikä Queenin veroista bändiä, enkä usko tulevankaan.

Lukuhaasteen kohta 38: Jossain päin maailmaa kielletty kirja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Side silmille

 JOSH MALERMAN: LINTUHÄKKI On kulunut viisi vuotta siitä kun maailma ajautui kaaokseen ja selviytyjät naulasivat ikkunansa umpeen. Tänään Ma...