sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Pilvikartasto (2012)

Elokuvassa on kuusi eri aikakautta ja kuusi eri tarinaa joissa on samat näyttelijät.
Elokuva kertoo siitä, miten yksittäinen ihminen voi muuttaa historian kulkua.

Tämä vaati toisenkin katsomiskerran. Itse ajattelin elokuvan viittaavan sielun vaellukseen. Sama sielu, eri kuoret, eri aikakausi.
Joka tapauksessa elokuva on ollut maskeeraajien riemujuhlaa. Muutamalla näyttelijällä oli monta eri roolia elokuvan aikana, eikä aina ollut edes tunnistaa kaikkia.
Siinä on mm. Tom Hanks, Halle Berry, Hugo Weaving, Jim Broadbent ja Hugh Grant useassa eri roolissa.
Aluksi elokuva tuntui kummalliselta, eikä kovin kiinnostavalta, mutta silti onnistui pitämään sohvassa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Side silmille

 JOSH MALERMAN: LINTUHÄKKI On kulunut viisi vuotta siitä kun maailma ajautui kaaokseen ja selviytyjät naulasivat ikkunansa umpeen. Tänään Ma...