sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Fifty shades of Grey (2015)

Anastasia Steele tuuraa ystäväänsä ja menee haastattelemaan liikemiestä nimeltä Christian Grey.
Ilmassa on sähköä heti ensitapaamisesta asti, eikä vetovoimaa peitellä.
Mutta Christian ei olekaan ihan tavallinen petikumppani vaan tahtoo naisen joka suostuu seksiorjaksi.

Olihan se minunkin nähtävä mistä maailmalla kohistaan.
En voinut itselleni mitään vaan nauroin melkein koko ajan elokuvan puoliväliin asti. Mun mielestä se vain oli todella huvittavaa, että on mies, joka on laatinut oikein monisivuisen sopimuksen mitä nainen suostuu tekemään leikkihuoneessa. Erikseen oli mainittu mm. köydet, teipit ja nippusiteet.
Elokuva sai tummempia piirteitä loppua kohden ja Christian hieman valotti synkkää menneisyyttään, mutta ei mielestäni valottanut tarpeeksi miksi haluaa olla alistava osapuoli.
Elokuvan plussia oli mm. helikopteri-kohtaus, jossa upea Christian vei Anaa Seattleen, musiikki sopii kohtaukseen kuin nenä päähän, itselleni näyttelijät oli ennestään tuntemattomia, Jamie Dornan (Christian Grey) ja Dakota Johnson (Anastasia Steele), sitä pidin hyvänä asiana ja kun Christian sanoi Analle: "Tässä on leikkihuoneeni" ja Ana vastasi: "Onko sinulla siellä Xbox?", sain kunnon naurut!
Elokuvan huonot puolet oli siinä etten ainakaan itse voinut välttyä ajatukselta, että se oli paikoin ihan Twilight-saagan ekan osan kopio...
Komea nuori mies, kokematon nuori tyttö, tulenpalava ihastuminen ja ne iänikuiset jarrut päällä. Antaisi mennä kun on alamäki.
Ja loppu tuli kuin kananlennolle. No jatkoa on kyllä luvassa.
Helmikuun 10. 2017 Fifty Shades Darker ja Helmikuun 9. 2018 Fifty Shades Freed, niitä odotellessa.


2 kommenttia:

  1. Onkos tämä just se, joka voitti Golden Raspberry - palkinnon? :D

    VastaaPoista
  2. Näköjään on saanu huonoimman elokuvan palkinnon. Mä en usko että se nyt kaikkein huonoin on ollu, mutta julkisuutta se on huonokin julkisuus :)

    VastaaPoista

Side silmille

 JOSH MALERMAN: LINTUHÄKKI On kulunut viisi vuotta siitä kun maailma ajautui kaaokseen ja selviytyjät naulasivat ikkunansa umpeen. Tänään Ma...