torstai 3. maaliskuuta 2016

Panokset

Mulle suositeltiin luettavaksi Mankellia. Kirjastossa käydessä se sitten tuli mieleen, mutta vaihtoehtoja ei juurikaan ollut. Valitsin sitten Mankellin esikoisteoksen Panokset. Yhtäkään Wallander-kirjaa ei ollut, enkä mä sitä tv:stäkään oo jaksanu katsoa, niin tuskin olisin kirjanakaan lukenu.
Kirja kertoo ruotsalaisesta Oscar Johanssonista, joka oli panostajana eli räjäytti kallioita, että saatiin tehtyä uutta junarataa. Eräänä päivänä tapahtuu onnettomuus, Oscarin ollessa vasta 14-vuotias, jossa hän haavoittuu pahasti menettäen mm. toisen silmänsä.
Kuitenkin Oscar toipuu onnettomuudesta niin hyvin, että jatkaa myöhemmin panostajana.
Hän menee myös naimisiin ja saa lapsia.
Kirja on kirjoitettu haastattelun ja muistelujen sekoitukseksi.

Jos kirja ei olisi ollut niin helppolukuista ja nopeaa, se olisi multa jäänyt lukematta. Tämän kyllä jaksoi lukea vaikkei aihe ollu edes mielenkiintoinen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Side silmille

 JOSH MALERMAN: LINTUHÄKKI On kulunut viisi vuotta siitä kun maailma ajautui kaaokseen ja selviytyjät naulasivat ikkunansa umpeen. Tänään Ma...