Päiväkirjaa

ALAN BARTLETT (toim.): HITLERIN VALITTU EVA BTAUN PÄIVÄKIRJA

Hitlerin rakastajattaren ja vaimon kiistelty ja paljastava päiväkirja avaa sisäpiiriläisen näkökulman natsijohtajien julkisuudelta tarkoin varjeltuun yksityiselämään aina kolmannen valtakunnan mahtipäivistä tuhon merkkien ilmaantumiseen.
Kirjaan sisältyvä Alan Bartlettin laaja kuvaus jäljittää päiväkirjan salaperäisen tien julkisuuteen. Hän valottaa myös Hitlerin erikoista suhdetta naisiin ja esittelee Eva Braunin lisäksi heistä läheisimmät, sisarentytär Geli Raubalista Winifred Wagneriin ja Leni Riefenstahliin.

175 sivua. 

***********************************************************************************
Tämä oli aika hämmentävää luettavaa. 
En ole ikinä ajatellut Eva Braunista muuta kuin, että hän oli Hitlerin puoliso. 

Nyt tiedän, että hän oli mustasukkainen tuosta sekopäisestä diktaattorista, mutta myös pelkäsi Hitleriä, joka yöllä hiipi hänen makuuhuoneeseensa ja sai raivokohtauksia, kun asiat ei mennyt "Aatun" mielen mukaan.
Epäselväksi jäi, oliko Eva raskaana Adolfille ja saiko Eva koskaan sitä lasta.
Hitler itse ei halunnut lapsia, koska he olisivat olleet vain kehnoja kopioita hänestä itsestään. Ja jos olisi syntynyt tytär, sen hän olisi kaiketi tappanut saman tien.

Kirja loppui ikävästi kesken. Tuliko kiire jonnekin?

Piano (1993)

Elokuva rakkaudesta, intohimosta ja musiikin mahdista Uuden-Seelannin maalauksellisissa maisemissa.
Maanomistajalle vaimokis kaupattu mykkä Ada saapuu uuteen kotiinsa tyttärensä ja ainoan ilmaisuvälineensä, rakkaan pianonsa kanssa.

Pääosissa Holly Hunter, Harvey Keitel, Sam Neill, Anna Paquin.

Draama

***********************************************************************************
Kun puhutaan suurista rakkauselokuvista, ihmisille tulee mieleen eka joku Titanic, P.S. Rakastan sinua, Bridget Jonesit...  Monelleko tulee mieleen Piano?
Hypnoottisessa otteessaan pitävä upea elokuva ei ole mielestäni saanut sille kuuluvaa huomiota.
Musiikki on ihan parhautta ja roolihahmot uskottavia ja erinomaisesti esitettyjä.
Anna Paquin ei ole tainnut juurikaan tarvita ohjaajaa, vaikuttaa siltä kuin hänelle olisi vain sanottu, juokse tuonne ja ole oma itsesi.
Tämä elokuva pitää katsoa aina silloin tällöin.

Talokaupat

 MARJUT PETTERSSON: POHJA

Peter ja Anna päättävät hankkia talon, jolla on oma historia. Vanha omakotitalo osoittautuu kuitenkin heti kättelyssä pettymykseksi, sillä pian muuton jälkeen he ymmärtävät joutuneensa massiivisen vesivahingon keskelle. Vähä vähältä uusi koti muuttuu painajaiseksi.

Kävikö Peterillä ja Annalla niin huono onni, että talo tuli tiensä päähän heti kaupanteon jälkeen, vai oliko se viallinen jo valmiiksi? Entä mikä on läheisen tietyön merkitys? Alkaa repivä taistelu viranomaisia, entistä omistajaa ja urakoitsijoita vastaan, mikä koettelee Annan ja Peterin uskoa ihmisiin ja toisiinsa. Lopullisesti pahuus tuntuu pääsevän valloilleen, kun menneisyydestä paljastuu seikkoja, jotka viittaavat siihen suuntaan, että on olemassa neljäskin selitys: heillä ja talolla saattaa olla jaettavana yhteinen salaisuus - kirous.

Pohja on perinteiseen tarinankerrontaan luottava romaani vesivahingosta, parisuhteesta, sukupolvista ja Suomesta. Se on kunnianosoitus menneelle maailmalle: vanhoille taloille ja kirjoille sekä päällystämättömille teille.

317 sivua

***********************************************************************************
Halusin lukea jotain ihan erilaista mihin olen tottunut ja sellaisen onnistuin löytämään. 
Luinkin tämän vielä likimain ennätystahtia, en niinkään mielenkiinnon takia, sattui nyt vaan olemaan sellainen tilanne ja kirja oli helppo lukea. Ei mitään turhia tekstikonstailuja.
Pitkäksi aikaa kirja tuskin jää mieleen, mutta kiva oli silti lukea jotain itselle ihan uutta.

Lukuhaasteen kohta: 45 kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija.

Kwaidan - Kauhun kasvot (1965)

 Huikeasti visualisoitu kokoelma perinteisiä japanilaisia kummitustarinoita - elävien ja kuolleiden aavemaisia, pelottavia, koskettavia, rakastavia ja väkivaltaisia kohtaamisia.
Cannesin elokuvafestivaaleilla palkitun , sittemmin kulttimaineeseen kohonneen elokuvan ohjasi Masaki Kobayashi.

Pääosissa: Michiyo Aratama, Rentaro Mikuni, Misako Watanabe, Keiko Kishi, Tatsuya Nakadai

3t 2 m 

***********************************************************************************
Outoa katsoa näin vanhaa japanilaista kauhua. Oli meinaan eka kerta.
Kertaakaan en edes hengästyny, mutta täytyy sanoa, että paljon huonompaakin tehdään nykypäivänä.
Yhdeltä istumalta en näitä katsonut (huom kesto). Oli hyvä kun oli monta lyhyttä tarinaa, niin sai lopussa sammuttaa pelit ja vehkeet ja tehdä jotain muuta.
Tämä oli näitä "kerta elämässä" - elokuvia.

Eläinturinoita

 KIRSI HAAPAMATTI: KIEHTOVAT KOTIELÄIMET KOHTAAMISIA MAATILALLA

Miten vuohi ilmaisee, että sitä harmittaa? Mitä kukot tekevät eläkkeellä? Miksi Lulu-lehmä halusi appeensa vain punaisesta ämpäristä?

Hämmästyttävät, hauskat ja liikuttavat eläintarinat vievät lukijan keskelle maatilan arkea. Näistä tositarinoista välittyy myös eläinten seuran ihmeellinen voima ja hyvän huolenpidon merkitys.

Kirsi Haapamatti on pienen eläinlauman omistaja, toimittaja ja tietokirjailija. Hänen edellinen kirjansa on Sumu Sireeni - Suomen rakastetuin aasi (Otava 2018).

170 sivua.

***********************************************************************************
Jos olet lukenut Rosamund Youngin kirjan Lehmien sielunelämä, niin tämän voisi sanoa olevan sen suomalainen versio. Paitsi ettei tässä juurikaan lehmistä puhuttu. Eikä hevosista vaikka kirjoittajalla niitäkin on.
Jokainen on tietysti omien eläimiensä paras puolestapuhuja ja asiantuntija, mutta se ei suinkaan tee kenestäkään kaikkien asiantuntijaa. Jos eläin kerta pitää inhimillistää aivan väkisin, niin eikö silloin pitäisi tajuta, että eläimissäkin on niitä eri persoonia yhtä paljon kuin eläimiä, eikä silloin yksi ihminen voi tuntea kaikkia.
Oli kirjassa hyvääkin, mutta näissä liikutaan aina hyvin ohuella jäällä. Sitä voi plumpsahtaa hetkellä millä hyvänsä.
Miksi pyörä pitää aina keksiä uudestaan?

Lukuhaasteen kohta 40: kirjassa kerrotaan eläinten oikeuksista.

Red Turtle (2016)

 Autiolle saarelle haaksirikkoutunut mies yrittää epätoivoisesti rakentaa lauttaa ja päästä pois, kunnes hän eräänä päivänä törmää jättiläiskilpikonnaan, joka muuttaa hänen loppuelämänsä.

Animaatio

***********************************************************************************
Aivan ihana elokuva 💕
Tässä on hyvä esimerkki siitä, ettei sanoja tarvita. Tässä ei nimittäin sanota sanaakaan.
Saa vain nauttia visuaalisesta puolesta, joka onkin laatua.
Elokuva teki samanlaisen vaikutuksen kuin A Ghost Story, sekin puhumattomuudellaan.
Helmi animaatioiden joukossa.

Mamma Mia! Here We Go Again (2018)

 Valmistaudu jälleen laylamaan, tanssimaan, nauramaan ja rakastamaan! Kokonainen vuosikymmen on kulunut siitä kun Mamma Mia!-elokuva nousi maailmalla hitiksi. Nyt kutsumme sinut takaisin maagiselle Kalokairin saarelle Kreikkaan, kokonaan uuden, ABBAn kappaleisiin pohjautuvan musikaalin pariin!

Pääosissa Amanda Seyfried, Lily James, Pierce Brosnan

Musikaali

***********************************************************************************
Elokuva ei tuonut juuri uutta tullessaan. Samoja Abban biisejä hoilattiin niin kuin ekassakin Mamma mia-elokuvassa.
On aika outoa ja huvittavaa, että Meryl Streep pönöttää joka kuvassa keskiössä, vaikka elokuvassa rooli oli varmaan Streepin uran lyhin.
Cherin ja Andy Garcian duetto oli aika magee. Olen aina digannu Cheriä ja Andy on aina yhtä charmantti mies.
Kyllä tämä silti parempi musikaali on kuin La La Land.

The Lighthouse (2019)

 Kulttimainetta nauttivan kauhuelokuvan The Witch tekijän Robert Eggersin ohjaama hypnoottinen The Lighthouse kertoo kahdesta majakanvartijasta syrjäisellä ja mystisellä Uuden-Englannin saarella 1890-luvulla. Kun myrsky uhkaa pyyhkäistä heidät mukaansa ja sumusta ilmestyy outoja näkyjä, molemmat miehet alkavat epäillä toisen ajautuneen hulluuteen.

Pääosissa Willem Dafoe ja Robert Pattinson

Kauhu 

***********************************************************************************
😑
Vai vielä klassikko.
Robert Pattinsonista katosi kaikki lumo Edward Cullenin myötä. Kaikki sen jälkeiset elokuvat on olleet enemmän tai vähemmän vastenmielisiä.

Willem Dafoe oli erittäin hyvä jollei jopa loistava roolissaan. Mutta itse elokuva ei ollut yhtään mun mieleen. Ristiriitaista, eikö?

Mua ärsyttää nämä pimeät leffat. Kuvataan yöllä (?) pimeässä tilassa. Yritä nyt siinä nähdä sitten, että mitä tapahtuu.
Leffan loppu ei tullut yhtään liian aikaisin. 

Grand Isle (2018)

 Walter ja hänen alistettu vaimonsa houkuttelevat nuoren miehen kotinsa suojiin ulkona riehuvan hurrikaanin pyörteistä. Kun nuorukainen löytää itsensä pian syytetyn penkiltä murhasta epäiltynä, on hänen paljastettava pariskunnan kirotut salaisuudet pelastaakseen itsensä.

Pääosissa Nicolas Cage, KaDee Strickland, Luke Benward, Kelsey Grammer

Trilleri/toiminta

***********************************************************************************
Kaikkien näiden vuosien jälkeen, Nic on pääsemässä jaloilleen ja parempiin rooleihin. Ainakin yhden elokuvan verran.
2007 ilmestynyt National Treasure: Book of Secrets oli Nicolaksen viimeinen hyvä rooli ennen tätä. Sen jälkeen on ollut vain keskinkertaisia ja riman alituksia.
Elokuva oli muuten ihan paskaa, mutta Nicolaksen rooli oli kuin kylmää juomaa janoiselle 😎 Pariskunnan kellarissa oleva suuri salaisuus jäi ihan liian vähälle huomiolle. 

Suosikkielokuvani Face/Off (Nicolas Cage ja John Travolta) tulee saamaan jatko-osan tulevaisuudessa. Sitä odotellessa 😊

Magic in the Moonlight (2014)

 Woody Allenin romanttinen komedia huijareita paljastavasta taikurista, joka 1920-luvun Ranskan Rivieran hulppeissa miljöissä rakastuu valemeedioksi epäilemäänsä kaunottareen.

Pääosissa Colin Firth ja Emma Stone

***********************************************************************************
Niin paljon kuin pidänkin Colin Firth'stä, niin tällaiset elokuvat ei mielestäni istu tälle näyttelijälle. Ja tuo puheen tulva! Olisivat nyt edes pari minuuttia ollut hiljaa, mutta ei, jatkuvaa papatusta.
Mielenkiinto lopahti jo hyvissä ajoin ennen puolta väliä, mutta katsoin loppuun kun olin aloittanutkin.
Emma Stone on taas niitä näyttelijöitä, joista en aluksi tiennyt mitään ja yhtäkkiä hän putkahtelee vastaa tämän tuosta. Ottaa vielä aikansa, ennenkö tiedän pidänkö vai en,

 

Erikoinen naapuri

 HENRY AHO: PENIKKA

Seitsemän vuotta vankilassa ei tee ihmiselle hyvää, mutta Tomppa aikoo vielä yrittää ja vie perheensä asumaan Vaasan saaristoon. Kaksostyttäret Tiina ja Liina ovat teini-iässä ja Tomppa haluaa olla heille hyvä isä. Vaimonkin kanssa voisi välejä koettaa parantaa.
Heidän naapurinsa on erikoinen mies. Hän vihaa ulkopuolisia häiriötekijöitä. Ja nyt Tompan perhe jo pelkällä läsnäolollaan häiritsee miehen huolellisesti rakennettua rauhallista elämää.
Toisaalta Tompan tyttäret herättävät miehessä vanhoja tuntemuksia...
Penikka on vahvatunnelmainen ja juonenkäänteillään yllättävä kauhuromaani.

256 sivua.

***********************************************************************************
Henry Ahon tuotanto alkoi kiinnostaa ja kun tämä oli vielä merkitty kauhuksi, niin mikäpä siinä, luetaan pois.
Ei menny kauaakaan, kun aloin voida fyysisesti pahoin. Siis oikeasti oli vähällä laatta lentää. Kieltämättä sitä alkaa ihmetellä, mistä moinen on tullut kirjailijan mieleen 😝 
Kirja oli pettymys siinä mielessä, että kauhuksi se muuttui vasta viime metreillä. Tai sitten mun käsitys kauhusta on erilainen kuin yleisesti.
Kirjan hahmot oli helppo kuvitella mielessään. Monella on varmaan tuttavapiirissään ollut saman tyylisiä ihmisiä. Tai kaverin tuttavissa 😏
Kaikki herätti vuorollaan inhoa.
Kirja oli kirjoitettu hyvin soljuvatekstiseksi ja aiheestaan huolimatta sitä oli miellyttävä lukea.

Lukuhaasteen kohta 43: Kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä.