sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Horns (2013)

Fantasiaa, mystiikkaa ja romantiikkaa yhdistävä yliluonnollinen trilleri.
Kertoo Ig Perrishistä, jota epäillään tyttöystävänsä Merrinin murhasta.
Kun Ig herää krapulassa vietettyään edellisen yön rankasti juhlien, hän huomaa, että hänen päästään on alkanut kasvaa sarvet.
Pian hän tajuaa, että sarvet saavat ihmiset tunnustamaan synkimmät salaisuutensa. Tästä on apua, kun Ig ryhtyy selvittämään tyttöystävänsä todellista murhaajaa ja kuolemaan liittyviä tapahtumia sekä kostossa, joka odottaa tappajaa.
Horns perustuu Joe Hillin bestseller-romaaniin.

Pääosissa Daniel Radcliffe, Juno Temple, Kelli Garner, Joe Anderson ja Max Minghella.

Draama, Fantasia
***********************************************************************************
Daniel "Harry Potter" Radcliffe ei ole saanut kunnollisista elokuvista kunnollisia rooleja enää Pottereiden jälkeen, mutta tämä oli ihan katsomisen arvoinen.
Asenteesta riippuen tämä elokuva tylsistyttää kuoleman rajamaille tai sitten viihdyttää sopivasti ja voi jopa naureskella välillä. Minä kuuluin jälkimmäiseen.
Tässä oli samaa henkeä kuin muissa tämän tyylisissä elokuvissa, mutta ei silti minkään katsomani kopio.
Nuoripari, Ig ja Merrin, olivat ihanan rakastuneita toisiinsa. Se toi elokuvaan tarvittavaa kepeyttä.
Sarvien mukanaan tuomat tunnustukset olivat niitä naurun irrottajia, vaikkakin välillä meni hieman överiksi.
Saatana oli vain tässäkin elokuvassa hyvin klassinen, tosin tavallista heikompi. Ehkä hieman jotain muutosta toiseen suuntaan olisi voinut tehdä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Side silmille

 JOSH MALERMAN: LINTUHÄKKI On kulunut viisi vuotta siitä kun maailma ajautui kaaokseen ja selviytyjät naulasivat ikkunansa umpeen. Tänään Ma...