Hanko. Keskikesä. Täydellistä hellepäivää lupaileva kuulas aamu.
Rannalta löydetään kuollut mies haudattuna olkapäitään myöten kosteaan rantahiekkaan.
Vain ruhjottu pää pilkottaa tiiviiksi poljetusta maasta. Absurdi murha laukaisee tapahtumaketjun jossa väkivalta ja himo, raha ja rakkaus, petos ja kosto kietoutuvat yhteen. Kaikilla ja kaikella on menneisyytensä mikään ei ole sitä miltä päällepäin näyttää. Auringon ja pitsihuviloiden kaupungin pimentävät verenkarvaiset pilvet. Eikä aikaakaan, kun satamasta löytyy seuraava ruumis.
Tappotanssi on ensimmäinen Ruben Waara-dekkari.
Ajattelin ääneen, että mitähän sitä lainaisi kirjastosta. Mies sanoi, että Remestä. Sanoin, etten lainaa Remestä, kun ostan ne omaksi. Mies siihen, että lainaakin Mattia, ei Ilkkaa. Ihmettelin, mistä mies edes tietää Matti Remeksen, hän kun ei harrasta romaanien lukemista.
No minähän lainasin. Satuin saamaan vieläpä esikoisteoksen.
Tällä kertaa uusi tuttavuus ei saanut vakuutettua.
Kirja oli välillä ihan kuin olisi lukenut Vares-dekkaria, joihin olen lopen kyllästynyt. Muutenkin kirja oli aika kliseinen.
Murhia alkaa tutkimaan tavallinen taatelintallaaja, välillä pitää käydä panemassa ja lopulta syyllinenkin pääsee kuin koira veräjästä.
Hahmot olivat tavallisen tyypillisiä ja juoni elähtänyt.
Tämä jäi vuoden -17 viimeiseksi lukukokemukseksi, ensi vuonna paremman lukemisen toivossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti