keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Sademies (1988)

4 Oscaria voittanut Sademies (Rainman) on koskettava ja hauska kertomus veljeksistä ja heidän hitaasti kasvavasta kiintymyksestään. Charlie Babbitt on menestystä ja rahaa havitteleva juppi. Charlie uskoo pääsevänsä miljooniin käsiksi kun hänen varakas isänsä kuolee. Mutta eteen tuleekin yllätys. Isä on testamentannut kaiken toiselle pojalleen Raymondille, jonka olemassa oloa Charlie ei edes muistanut. Raymond, vaikeaa autismia sairastava veli, elää laitoksessa. Pitkällä lomamatkalla mantereen halki, arvaamaton Raymond saa Charlien miettimään asioita uudelleen.Voivatko epäluulon täyttämät veljekset edetä tuskaisista muistoista ja nykypäivän ongelmista kohti yhteistä tulevaisuutta?

Pääosissa: Tom Cruise ja Dustin Hoffman.

Draama.

*******************************************************************************
Olipa mukava katsoa piiitkän ajan jälkeen uudelleen. Tämä elokuva on ensimmäinen, jonka olen ikinä käynyt elokuvateatterissa katsomassa. Olin silloin 10-11 vee.
Meitä oli 3 Cruise-fania ja yksi taisi olla enempi Hoffman-fani.
Tässä leffassa on legendaarinen musiikki (ainakin allekirjoittaneen mielestä).
Kumpikin sopii rooliinsa kuin nenä päähän. Cruise juppina ja Hoffman autistisena.
Elokuvassa on hyvä tarina, mutta olisin toivonut toisenlaista loppua. Onko siihen kenties ollut suunnitteilla jatkoa, josta ei ole koskaan tullut mitään?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Side silmille

 JOSH MALERMAN: LINTUHÄKKI On kulunut viisi vuotta siitä kun maailma ajautui kaaokseen ja selviytyjät naulasivat ikkunansa umpeen. Tänään Ma...