tiistai 15. elokuuta 2017

Huhtikuun tytöt

Reijo Mäki: Huhtikuun tytöt

Turkulaisdekkari Jussi Vares tutkii kadonneiden opiskelijaneitosten arvoitusta

Aino Aaltonen, Teresa Sundin ja Kikka Valasranta katosivat Turussa huhtikuussa 1983 jälkiä jättämättä. Tapaus on noussut Kyllikki Saaren ja Bodom-järven veroiseksi mysteeriksi ja teorioita riittää.
Vares tekee toimittaja Ruuhiolle juttua kansallisesta murhenäytelmästä ja ajattelee keikan olevan uransa helpoin: vähän arkistojen kaivelua eikä mitään paineita selvittää arvoitusta. Usein on Vares ollut väärässä, mutta harvoin näin väärässä.

"Loistavaa kesäviihdettä, poreilevaa kuin vappu, jonka ympäristöön kirjan kohtaamiset kasautuvat. Tämänkin Reijo Mäen kirjan tapahtumat saattavat antaa ymmärtää, että Turku ja turkulaiset ovat ns. erikseen ymmärrettäviä" - Juha Roiha Radio Suomessa edellisestä Vares-dekkarista Black Jack, 2003.

***************************************************************************

Kiitti mulle riitti. Mä olen lukenut/kuunnellut/katsonut Varesta ihan riittämiin. Tämäkään kirja ei tehnyt poikkeusta muihin nähden. Kaikki menee samalla juonikuviolla ja teksti on välillä niin nokkelaa, että alkaa tulla jo korvista.
Jos lukee tätä kirjaa ensimmäistä kertaa, lopputulos voi yllättää, mutta mua tämä ei enää yllättänyt koska olen katsonut tämän elokuvana ja olen tainnut kuunnella äänikirjanakin joskus.
Nyt jotain ihan muuta kehiin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Side silmille

 JOSH MALERMAN: LINTUHÄKKI On kulunut viisi vuotta siitä kun maailma ajautui kaaokseen ja selviytyjät naulasivat ikkunansa umpeen. Tänään Ma...