Komisario Koskinen viettää kerrankin rauhallista talvea väkivaltajaoksen johdossa. Yksi vaivainen katoamisilmoitus ei kuormita paljoakaan hänen tutkijaryhmäänsä, ja kaiken lisäksi tapaus kuulostaa rutiinijutulta.
Hätääntynyt vaimo ilmoittaa miehensä kadonneen, ja kovin usein sellaiset katoamiset ovat selvinneet sankarin omatoimisen kotiinpaluun myötä.
Tapaus saa kuitenkin oudon ja kammottavan käänteen, kun kirjaston hyllystä, Ranskan historiaa käsittelevien teosten kohdalta, löytyy ihmisen sormi - jota koristaa kadonneeksi ilmoitetun miehen vihkisormus. Koskinen tajuaa nopeasti, että hänellä on käsissään kenties kovempi juttu kuin koskaan ennen.
312 sivua.
Nyt oli tähän asti lukemistani Jokisen kirjoista raain teos. Ja mikä hurjinta, tämäkin voisi olla totta.
Kirjaan sisältyi myös pieni oppitunti. Älä siirrä mitään hamaan tulevaisuuteen, minkä voit tehdä tänään. Jonain päivänä se on liian myöhäistä.
Ehdin tykästyä Roineeseen, rinnastin sen Yorkshiren Etsivien Dalzieliin, ja nyt häntä ei enää ole 😕
Tylsää.
Ja voi sitä Ullaa, viinan piru sai yliotteen... Onkohan sairasloma jo ohi seuraavassa kirjassa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti